Ilimat hellii ja pikkuhiljaa alkaa meikäläinenki herätä horroksesta. No ehkä tuota jo jonkin aikaa on tullu oltua kesävaihteella. On reissattu ympäri Suomea puolittain lomaillen ja toinen puolikas työn puolesta. Keikat on menneet erinomaisesti ja lavakausi sai arvoisensa aloituksen Keminmaan Tähtirannassa. Samoin kotiseudullani Kemijärven Huvikeskus Perävaarassa avattiin kausi Juhannuspäivänä. Meininki oli loistava molemmissa paikoissa ja jotenkin tunnelma oli vain niin käsin kosketeltavan hieno! Kesäaurinko, iloiset ihmiset ja lavatanssit. Taas tietää miksi tätä hommaa tekee ja miksi tästä pitää niin paljon.
Maailman teille -kappalekin julkaistiin singlenä radioille pari viikkoa sitten ja biisi on lähtenyt hyvin soimaan asemilla. Käväsehän sieki äänestämässä kappaletta mm. Radio Kajauksen Nettihitti-äänestyksessä ja kappaletta saa toivoa mielellään myös muilta asemilta. Hieno ja kulkeva Rovaniemeläisen Kimmo Kimuri Maunuvaaran (Laskuteline) tekemä ralli kun on. Listasuosikit -haastattelun Maailman teille -singleen liittyen voit kuunnella tästä. Pätkät kaikista pitkäsoiton biiseistä voit kuunnella Galleriassa ja levyn voi tietysti ostaakin Power-levy-yhtiön verkkokaupasta.
Itsekin kävin myäs katsomassa muutaman mieltä avartavan keikan reissujeni lomassa. Tampereella Henry’s Pubin eräisen maanantain jami-illassa meininkiä piisasi Mike Monster’s Jam -yhtyeen tahtiin ja Helsingissä Tuska -festivaaleilla tarjonta oli meikäläisellekin upea. Faith No Moren uuden tulemisen ja Volbeatin olisin halunnut vielä nähdä mutta Neurosis, Sabaton, Jon Olivaäs Pain, yllättivät kaikki tyynni vanhan trash bändin laulajan. Kyllä, kyllä itsekin lauloin penskana metal -bandissä nimeltä Noise Pollution 😉
Alkukesän keikkatarjonnan kruunasi tietty suuren esikuvani Morrisseyn keikka Helsingin Kaapelitehtaalla. Väkeä oli miltei 3000 henkeä ja meininki oli myäs eturivissä sen mukainen. Olisin halunnut monien muiden tavoin kuulla enemmän niitä biisejä mistä innostus aikoinaan lähti koska tällä kertaa ohjelmistossa oli ehkä liiaksikin uutta tuotantoa. Vaikkakin biisilista oli hieman valju niin kyllä se silti kolahtaa aina yhtä kovaa!! Herra Morrissey on niin täynnä karismaa ja mahtipontista elehdintää ja samalla vahvasti äijää livenä että eihän siitä voi olla pitämättä. Ei. Koskaan.
Ja sitten itse asiaan, eli suomalaiseen humpan pehmeään ja sujuvaan soljuntaan. Smork -kisa lähestyy ja met olemma poikien kanssa valmiita kuin partiopojat sotaan. Treenejä on enemmän kuin koskaan ja panostusta ilmassa kuin Tuntemattomassa Sotilaassa. Liekö sittenkin räkäpäitä, se selvinnee myöhemmin =D Kun olen ihmisten kanssa puhunut niin oletettavissa on että kisasta tulee hieno. Ja jos kaikki ne, jotka ovat aikoneet tulla kannustamaan meitä Ylläkselle 16-17.7 myös saapuvat paikalle niin silloin ainakin yhdet taputukset on luvassa. Ei muuta kuin Tervetuloa vain kaikki kynnelle kykenevät Ylläs Soikoon -tapahtumaan ja kisoihin kannustamaan Lapin poikia!! Ja jos käykin niin että et pääsekään paikalle niin ainahan voit nostaa peukalon ja vaikka ne varpaatkin ylös. Pääasia kun olette hengessä mukana. Kiitos etukäteen 😉
Biisivinkki: This world, I am afraid, Is designed for crashing bores. I am not one
The world is full of crashing bores, Morrissey