Smorkin voittajayhtye Norolan Pojat olivat lupsakkaa ja iloista porukkaa ja heidän kanssaan juttu luisti. Kaikkinainen turhan tärkeys loisti poissaolollaan ja sellaiset kaverit on mukavia! Pojat veti ohjelmistonsa läpi erinomaisesti molempina iltoina sekä rytmikokeineen, että säestyksineen. Voitto meni oikealle porukalle. Paljon onnea ja maailman teillä nähdään. Tsemppiä studioon ja keikoille!!
Kesäkeikkoja on ollut todella mielekästä tehdä. Pääasiassa olemme esiintyneet kesälavoilla, joskin muutama ravintolakeikkakin on mukaan mahtunut. Parhaimmin mieleen muistuu Maaningan Kasinon keikka Lapin tytön (Kolari) Suvi Teräsniskan kanssa. Käylän Korpihovin ja Valdemarin vauhdikkaat illat olivat hyvätunnelmaisia niin kuin aina ennenkin sekä tietty Suukosken Keitaan vuosittainen kesäkeikka. Suukoskella olimme Anniina Mattilan & Avenuen kanssa. Ainakin Suvin kanssa olemme alustavasti myös ensi Juhannuksena Maaningalla. Homma toimi hienosti eikä vähiten Suvin ja raikkaan otteen omaavan bändin vuoksi. Hienoja keikkoja kaikki tyynni ja kiitoksia vaan kaikille keikoilla käyneille elämyksistä!! Sitten vähän toisenlaista asiaa.
KANSAN RADIO?
Suomalainen kevyt musiikki on jo pitkään haukkonut henkeään selvitäkseen tuotteistamisen ja kapeuden kirouksesta. Ikävä kyllä, henkeä tämän päivän populaarimusiikissa on vähän. Levyt eivät myy ja valtakunnallisissa radioissa soivien kappaleiden tarjonta on erittäin suppeaa, jopa köyhää. Olisiko kenties noilla kahdella asialla yhteyttä? Tietysti kotitietokoneiden rajattomat mahdollisuudet ovat suuri osa syytä, mutta entä radion vastuu? Tarjonta valtakunnan radioissa on rajattua mikä selittyy hyvin selkeästi festivaalien, levy-yhtiöiden ja hyvien suhteiden (pieni piiri) kombinaatiolla, sekä ohjelmaformaateilla. Tähän on myös koko kansan YLE sortunut ohjelmapolitiikassaan jo kauan sitten. Eritoten Radio Suomi ja sen kiinteässä ohjauksessa olevat maakuntaradiot. Millä perusteilla soittolistoille valitaan soitettava musiikki ja saako kansa sitä mitä se todella haluaa? Osaako kansa pyytää jos se ei tiedä paremmasta ja kuunnellaanko toiveita ensinkään? Kansa tietää ja kansa haluaa! On tietysti järkeen käypää että tarjonta keskittyy enenevässä määrin eniten rahaa kuluttavalle kansanosalle, eli nuorille. Mutta kyllä esimerkiksi Radio Suomen mielestäni tulisi palvella koko kansaa muulloinkin kun erikoisohjelmissa prime timen ulkopuolella.
Toivekonserteissa kautta maan soivat juuri ne klassikot joita kansa haluaisi kuunnella. Silti toimittajien musiikkivalinnat ohjelmiinsa on erittäin rajattua ja perustuu ainoastaan Helsingissä tehtyihin päätöksiin. Otan esimerkiksi Radio Suomen maakunnallisen Lapin Radion. Millaiset mahdollisuudet toimittajalla on näin halutessaan (kuulijoiden ääntä kuunnellen) soittaa paikallista lappilaista musiikkia ja olla alueensa näkäinen ilman että Helsingissä määritelty sapluuna ei kärsi musiikkivalinnoissa? (Lisääntyvästä musiikkitarjonnasta täytyy yhä tarkemmin jyvittää soitettu musiikki, niin että Radio Suomi kuulostaa samalta joka puolella Suomea, Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki) Jos toimittaja toistuvasti erkaneekin linjasta kuulijalle myönteisempään suuntaan, mitkä ovat seuraukset? Työpaikastaan kiinni pitävä toimittaja ei mielellään lähde sooloilemaan vaan tekee kuten formaatti edellyttää ja se on ymmärrettävää. Tilannetta muiden maakuntaradioiden osalta en tiedä tarkalleen mutta oletan saneltujen sääntöjen olevan samankaltaisia kaikissa 20:ssä maakuntaradioissa.
Radio Suomen Jorma Hietamäen julki tuomat periaatteet siitä että Radio Suomen tulisi kuulostaa samalta musiikkivalintojen osalta koko Suomessa eivät tue taas mielestäni maakuntaradioiden tehtävää lainkaan. Sen tulisi olla kuulijoittensa kuuloinen, eli tässä tapauksessa sen täytyisi tuoda esiin meidän lappilaisten identiteettiä. Tätä voisi musiikkivalinnoissa korostaa huomattavasti enemmänkin, koska arkistoista läytyy todennäköisesti aikamoinen määrä erinomaisia lappilaisten tekemiä ja esittämiä kappaleita vuosikymmenien ajalta ihan tähän päivään asti. Lappilaisuus on käsite jolla on kautta maan hyvä kaiku ja se olisi hyvä sisäistää myös musiikkivalintoihin. Miksi sesonkituntureiden turistit eivät halua kuunnella Lapin Radiota? Johtuuko se siitä että se ei ole tarpeeksi lappilainen? Voisi kysyä että olisiko oikealle Lapin alueen kattavalle yksityiselle radiolle tilausta ja onko sellainen ylipäätään mahdollista?
Lapin Radion soitetuimmat heinäkuussa 2009
Mistä sitten johtuu että viimeinen joka pojan autossa ja baarin jukeboksissa kuulunut koko kansan klassikko on Rakkaus on lumivalkoinen? Autiotalojen, Lokki -valssien, Satumaiden, Kuurankukkien, Kotiviinien ja Rentun ruusujen tapaiset koko kansan megahitit suorastaan loistavat poissaolollaan. Näissä kappaleissa on sielua ja sitä kellarin hajua, asennetta, hikeä, verta ja kyyneleitä. Toisaalta erittäin pinnallinen nykykulttuuri vieroksuu edellä mainittuja asioita, joten ihmekös tuo. Ennen kappaleet soitettiin oikeilla soittimilla eikä koneilla kuten suuri osa suomalaisesta iskelmämusiikista tänään tehdään. Halvalla ja asenteetta. Senkin tiedän kertoa että tänä päivänä esimerkiksi Radio Suomessa soi iskelmäartistien kappaleita, jotka on tehty kokonaan tai suureksi osaksi koneella. Toki tavallinen radion kuuntelija tuskin eroa huomaa mutta herkkäkorvaisempi ammattilainen kyllä sen tekee. Laulajan ääntä ja vireyttä voidaan muokata mielin määrin ja tietokonesoftat soittimien osalta ovat kehittyneet paljon lähelle originaalia mutta ei kuitenkaan vielä onneksi samalle tasolle. Nämä osa-alueet mielestäni vaikuttavat lopputulokseen, joka tänä päivänä on sielutonta ja estää näin muiden syiden muassa myös edellä mainittujen koko kansanä hittien syntymisen. Toisaalta tämän päivän tekniikka on mahdollistanut kaiken tämän ja siinä olemme itsellemme tehneet karhunpalveluksen. Vastuun tulisi ehdottomasti olla suurilla levy-yhtiöillä sekä valtakunnallisilla radioilla, jotka tänä päivänä vain valitettavasti eivät ymmärrä rooliaan tai eivät halua ymmärtää. Raha puhuu ja aikaa on vähän.
Radio Suomen soitetuimmat 2008
Legendoja ei enää synny koska artistit ja kappaleet on siloiteltu, eli tuotteistettu viimeisen päälle myyntikuntoon. Virheet (jotka joskus olivat musiikin suola) sekä se kellarin ja hien hajuinen särmä on hiottu pois ja tuloksena on sileää pintaa. Häviävää kertakäyttömusiikkia. Käykääpä kirpputoreilla katsomassa mitä levyjä siellä on kaupan ja tehkää kukin oma johtopäätöksenne. Klassikoita ei kukaan levyhyllystään kirpputorille vie jos ei ole rahapulassa. Koko kansan kestohitit, klassikot, ovat siis taakse jäänyttä elämää ja jäljellä on vain kertakäyttöhuttua, jota kukaan ei kaipaa muutaman vuoden päästä tai ota keikkaohjelmistoonsa. Ei kai se niinkään voi olla että kaikki hyvä olisi jo tehty, vai onko? Onhan nykymusiikissa myös paljon tuoretta ja hyvääkin mutta se on pääosin livemusiikin puolella sekä rahastajien ulottumattomissa nuhruisissa pubeissa, klubeissa sekä tanssipaikoilla. Siis kauan eläköön elävä musiikki!
Merkille pantavaa on myös erinäisissä kilpailussa menestyvien laulajien levytyskappaleiden julkaisijat ja myös se mitä esimerkiksi Radio Suomi soittaa kyseisten kilpailujen jälkeen. Kaupalliset radiot ovat oma luku sinänsä. Iskelmä, Nova jne. soittolistoineen ovat vieneet tämän tuotteistuksen jo niin pitkälle että samat kappaleet saattavat soida päivittäin jopa 3-5 kertaa. Miksi? Kyseisten radioiden listoille pääsee vain rahalla (mainos -> radiosoitto -> myynti) ja sitä piisaa isoilla levy-yhtiöillä. Pienet piirit ovat tosi asia myös näissä ympyröissä. Muistellaanpa esimerkiksi 60-80 lukuja. Kappaleita ei kulutettu loppuun radioissa ja se tiesi soittajille sekä laulajille täitä myös retuperän VPK:lla. Klassikoilla oli aikaa syntyä ja kypsyä. Ei tänään. Kaikki, heti, tänne, mulle, NYT!
Biisivinkki:
Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Se on sellainen työmiehen lauantai
Työmiehen lauantai, Irwin Goodman Säv. Antti Yrjö Hammarberg ja san. Veikko Olavi Salmi