Uusi Suunta muuttumaton -albumi…

Jarkko Honkanen & Taiga julkaisi uuden Suunta muuttumaton -albuminsa.
Olemme tehneet uutta albumia todella pitkään ison joukon voimin. Se on meille yksi täyttynyt unelma, jonka eteen on tehty todella paljon töitä. Mielestämme valmistunut levy onkin mitä parhain osoitus suuresta
musiikillisesta intohimosta, periksiantamattomuudesta ja
yhteistyön voimasta.

Tämän albumin tekeminen aloitettiin jo kolme vuotta sitten uusia
kappaleita tekemällä ja etsimällä. Osa lauluista pyydettiin
nimekkäiltä pitkän linjan lauluntekijöiltä, mutta huomionarvoista
on se, että suurin osa albumin kappaleista sävellettiin
ja sanoitettiin itse. Näistä omista lauluistamme koostui ensimmäinen studiosessiomme, jonka teimme vuosi sitten keväällä. Kaikkien vaiheiden jälkeen päädyimme lopulta kokonaisuuteen, jossa on 12 ennen julkaisematonta kappaletta ja 6 uudelleen miksattua tai remasteroitua, aiemmin julkaistua singleä.

Voit tilata levyn itsellesi ainakin Kuukkelin Verkkokaupasta ja FanituoteShopista. Levy on myynnissä myös keikoilla ja sähköpostitilauksena osto onnistuu osoitteesta: info@jarkkohonkanen.com (nimi, osoite ja puhelinnumero).

Digialustalinkit löytyvät alla olevasta linkistä:

https://lnkfi.re/r3sh2wk5

Tällainen projekti vaatii suunnattoman paljon kannustajia,
osaamista ja tukijoita, jotka uskovat asiaan. Meillä tekijöillä
on puolestamme tahto ja velvollisuus toteuttaa itseämme, sekä
jakaa sitä kuunneltavaksi. Saimme sisällytettyä levyn laulujen
tarinoihin paljon tunteita ja me toivomme, että sinä saat
niistä lohtua, onnea ja iloa, sekä oivalluksen hetkiä!

Kirjoitettu . Kirjoitti Yllapito