30.12.2014

Hyvää Uutta Vuotta 2015…

Erittäin suuri Kiitos kokemuksien täyteisestä kuluneesta vuodesta. Hienoja hetkiä iholla, sielussa ja sydämessä. On ollut mukava huomata että olette olleet mukanani kaikessa täysillä. Tangomarkkinat, keikat ja uudet levytykset ja ihan kaikki. Olen saanut sanoistanne ja viesteistänne hurjasti uskoa ja toivoa tulevaisuuteen. On suuri voimavara että minulla on Teidät. Arvokkaat kannustajani. Omasta perheestäni ja läheisistäni puhumattakaan. Bändin Jätkille kuuluu eittämättä myös Iso Kiitos jaksamisesta. Matkoista ja ammatillisesta omistautumisesta. Läsnä olemisesta!

On tämä vain niin hurjaa touhua etten olisi mitenkään silloin 10 vuotta sitten aloittaessani osannut kuvitella, että vielä 2015 saisin tätä tehdä samalla innolla. Toivottavasti voin sanoa samat sanat vielä seuraavan 10 vuodenkin kuluttua.

Keikkoja Taigan kanssa tehdään ja uutta levyä valmistellaan. Ties mitä uutta ja mukavaa uusi vuosi taas tullessaan tuo!! Onko ideoita? Eiköhän matkata kaikki yhdessä Uuteen Vuoteen avoimin ja positiivisin seikkailumielin, sekä onnen tunnetta täynnä. Tästä on mukava jatkaa. Nähdään keikoilla!!

Ps. Meillä vaihtuu vuosi parempaan Ylläksellä. Äkäslompolon Riemuliiterissä. Tervetuloa juhlimaan erinomaiseen tunnelmaan!! La bella vitaakin voi muuten vielä äänestää kärkisijoille… Kajaushitti -äänestyksessä.

Kiitoksin ja Onnentäyteistä Uutta Vuotta toivottaen,

Jarkko

 

 

Jarkko Honkanen © 2021 | Sivut: Web-suunnittelu Pokis