Historia

JarkkoLaulamisen ja esiintyminen nälkä on vienyt minua aina eteen päin laulajan uralla. Ensimmäiset kokemukset laulajan ammatista tulivat useista erilaisista kokoonpanoista Suomirockista rautalankaan. Olen laulanut vuosien varrella useissa kokoonpanoissa Suomi-rockista rautalankaan. Myös laulukilpailut ovat minulle tuttuja 90 -luvulta, jolloin hain kokemusta mm. Suomen tähti- ja Somero soikoon -kilpailuista, hyvällä menestyksellä.

Usko omiin mahdollisuuksiini ja periksiantamaton työnteko sekä intohimo musiikkiin ovat olleet aina työlleni välttämättömiä lähtökohtia. Ensimmäisen säveltämäni ja sanoittamani kappaleen (Rakkauden kellot -2005) julkaisun myötä olen hankkinut tärkeää kokemusta ammattimaisesti keikkaillen ympäri Suomea. Olen julkaissut kolme pitkäsoittoa ja useita singlejä. Tavoitteita musiikin saralla tulevaisuudessa on paljon ja oikea asenne auttaa jaksamaan unelmieni saavuttamisessa.

Listasijoituksia julkaisemistani kappaleista ovat keränneet mm. Rakkauden kellot (2005) ja Haaveiden harhaa (2008), joka oli myös kesän 2008, 10 äänestetyimmän kesähitin joukossa. Kappaleet Luu kouraan jää (2008) ja Maailman teille (2009) noteerattiin myös tanssituimpien kappaleiden joukkoon Tätä Suomi tanssii -listalla. Vuoden jokaisen -kappaleen esitin yhtyeeni kanssa Taivaan tulet tv-sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella.

Kolmas pitkäsoitto Ennen kuin aamu koittaa valittiin marraskuun toiseksi parhaaksi levyksi 2011. Tältä albumilta julkaistut singlet ovat pärjänneet listoilla hienosti. Mm. Jos kipinä syttyy / Kadotin sinut -single on ollut Radio Top 20 -listalla useita viikkoja ja se noteerattiin myös Tätä Suomi Tanssii listalla usean kymmenen viikon ajan.